




Viljely
Olemme pieni kasvinviljelytila. 1970-luvun alkupuolella on tilallamme luovuttu karjasta, joten koska itse emme enää tarvinneet rehua eläinten ruokintaa varten, siirryimme tuottamaan siementä toisille.
1970-luvun loppupuolelta saakka olemme myös olleet sokerijuurikkaan viljelijöitä, ensin pienellä alalla, jota sitten olemme kasvattaneet vajaasen kolmannekseen peltopinta-alastamme.
Viljan ja sokerijuurikkaan syystyöt ajoittuvat sopivasti limittäin puintien ne aloittaen elokuun puolivälissä. Sokerijuurikas saa vielä kasvaa ja sen nostot alkavat sitten vasta syyskuun lopussa ja jatkuvat lokakuun puolelle.
Kun viljat on puitu, ne ajetaan suoraan kuivuriin ja kuivataan ja kuivauksen jälkeen siirretään siiloihin odottamaan kuormaamista.
Mutta sokerijuurikkaat ensin nostetaan ja sitten ne kipataan isoihin aumoihin pellon reunaan odottamaan, koska on kuormauksen aika.
Kuvassa näet meidän tilan suurimman auman, joka on n. 30 m:ä pitkä ja n. 2 m:ä korkea.
| ETUSIVU | YRITYS | MAJOITUS | VILJELY | MUSEO | YHTEYSTIEDOT |